Tapahtumaa edeltäneellä viikolla otettiin Hausjärven Urheilijoista yhteyttä, kun tehtävään lupautuneille tuli ylitsepääsemättömiä esteitä. Tällöinhän sää ja keli olivat kuin hiihtäjän unelma – aurinko paistoi, oli pikkupakkasta ja kaiken kruunasi hankiaiset. Pienen harkinta-ajan jälkeen lupauduimme hoitamaan Kallen – hiihdon Oitin Urheilutalon toimitsijapistettä. Talkooporukkaa kyseltiin tällä kertaa vain viidesluokkalaisten vanhemmista, koska väen tarve oli pieni. Hommaan lupautuivat Terhi ja Sara, Marjut ja Mimmi sekä Riitta ja Aleksanteri.
Vanhempainyhdistyksen talkoot ovat kivoja, sillä aika usein joku pääsee treenaamaan leipurin taitojaan. Terhi harjoitteli mokkapalojen tekoa niin, että kotiväki kieltäytyi lopulta olemaan enää koemaistajina. Terhi oli kuitenkin hanskannut homman, ja puffettiin tuli tarjolle erinomaisia mokkapaloja. Kuten kirjoitin aiemmin ralleista, olin valmistautunut paistamaan vanhempainyhdistykselle uudemman kerran munkkeja. Taikina onnistui – se jopa nousi hyvin – eikä sitä tullut tehtyä ylen määrin, kuten edellisellä kerralla, jolloin paistaminen tuntui kestävän iäisyyden… Maistajaraati kotona kommentoi, että – Pikkuisen vähemmän tarvii munkkeja paistaa. Itse tykkään enemmän kypsistä leipomuksista, mutta miesväki kotona haluaisi mieluummin vähän raakoja leipomuksia. Otetaan siis tästäkin kerrasta opiksi.
Jännityksellä seurattiin loppuviikon sääennustuksia, jotka muuttuivat koko ajan huonommiksi. Niinhän siinä kävi, että sunnuntaiaamu valkeni harmaana, satoi räntää ja oli vesikeli – melkein hiihtäjän painajainen. Urheilutalolla odotti yllätys, sillä lämmitys oli tehnyt tenän ja sisällä oli lämmintä vain reilu kymmenen astetta. Sattumalta paikalle oli tullut aamusta talonväkeä – Tuula ja Heikki Eerikäinen, jotka toivat paikalle sähkölämmittimiä ja pelastivat tilanteen. Tuulan neuvotkin olivat tarpeen toimitsijapisteen pystytyksessä.
Rekolan Antero saapui paikalle ensimmäisenä hiihtäjänä. Hän oli lähtenyt varhain liikkeelle Haukan suunnalta ja tähdännyt saapumisensa huoltopisteen avautumisen tienoihin. Hiihtäjiä tuli ja meni rauhalliseen tahtiin, todeten hiihtokelin olevan todella raskas, mikä myös näkyi hiihtäjistä päällepäin. Päivän sana voitelussa oli liisteri ja hopea, mikä kuulemma estää suksien tökkimisen roskaisella ladulla. Moni sanoikin tällä kertaa poikkeuksellisesti hiihtäneensä vain laavulle ja takaisin. Osa hiihtäjistä malttoi istahtaa ja nauttia puffetin antimista ennen paluumatkaa tai kotiinpaluuta. Yhteistä hiihtäjille oli reipas mieli ja tyytyväisyys, mikä paistoi kasvoilta raskaan urakan jälkeen.
Avustajamme viidesluokkalaiset Sara ja Mimmi hoitivat mallikkaasti osallistujakorttien leimaamisen sekä puffetin rahastamisen. Vanhemmat olivat täydennysjoukkoina, joten saimme tilaisuuden vaihtaa kuulumisia. Tässä toteutui jälleen kerran yksi vanhempainyhdistyksen tarkoitus – vanhemmat saavat tilaisuuden tutustua toisiinsa, jutella vanhemmuudesta, kasvatuksesta, koulusta, koulunkäynnistäkin ja vähän muustakin. Urheilutalolla kävivät paikallislehtien toimittajat tekemässä juttua tapahtumasta, jolloin saimme tilaisuuden kertoa vanhempainyhdistyksestämme ja koulustamme – saas nähdä ilmaantuvatko he paikalle, kun meillä tapahtuu jotain seuraavan kerran.
Aurinko alkoi pilkistellä pilviverhon takaa, kun tuli aika sulkea toimipiste. Hyvillä mielin kokosimme tavarat ja siivosimme jälkemme. Päivän rahallinen anti ei ollut suuren suuri, mutta ehkä ”se juttu” olikin jotain muuta.
Talkoillaan,
Riitta Kurkela
