Vanhempainyhdistystä pyydettiin auttamaan elokuisen päivän iltapäivätoiminnassa, jotta mahdollisimman moni koulun vakituisesta henkilökunnasta pääsisi osallistumaan koulutukseen. Neljä vanhempainyhdistyksen äitiä jalkautui kirjalliset ohjeet kourassaan uteliaina esikouluun ja kouluun. Muutaman äidin kommentti ohessa.

Minna:
”Onko noin isossa masussa vauva?”, ”Oletko raskaana?”, ”Saanko kokeilla, potkiiko vauva?” kuuluivat kommentit iloisen lapsijoukon riisuessa itseään päivälevolle. Ulkona satoi vettä kaatamalla ja muutaman kerran ukkonenkin jyrähti. Lapset käpertyivät omille patjoilleen. Jotkut nukahtivat hetkeksi ja jotkut sinnittelivät hereillä kuunnellen sateen ropinaa. Päivätorkkujen jälkeen iloisin mielin mentiin syömään välipalaa ruokalaan. Lapset nauttivat tapojen ja reitin opastuksesta. He osaavat hienosti, ainakin silloin, kun pääsevät esittelemään vieraille taitojaan. Vieraat tädit eivät haitanneet lapsia lainkaan. Leikkihetki ja ulkoilu sujuivat rutiinilla omien kavereiden kanssa. Ja, vaikka iltapäivähoidossa kaikilla lapsilla kivaa, niin silti oman vanhemman tullessa paikalle, kotiinlähtö ja oman vanhemman esittely olivat ilonaiheita.

Laura:
Lapset olivat suloisia. Muutaman tunnin kurkistus iltapäivään sai minut miettimään ilon ja riemun ja toisaalta riittävän järjestyksen suhdetta. Miten toisaalta rohkaista lasta luovuuteen, riemuun ja itseilmaisuun ja toisaalta saada asiat sujumaan turvallisesti ja jouhevasti? Säntillisesti noudatti eskariporukka annettuja ohjeita ja tapoja. Leikkivätkin hillitysti. Ulkona oli enemmän menoa. Eskaripojat muuttuivat hetkessä vauhdikkaiksi taistelijoiksi. Hyvin meni jonkin aikaa ja kaikilla oli oikein hauskaa, riemu paistoi kasvoilta. Sitten meno muuttui turhan rajuksi ja leikki piti lopettaa. Iltapäivähoidossa, kuten kaikkialla muuallakin lasten kanssa, joutuu arvioimaan jatkuvasti, mikä on se veteen piirretty viiva, jota ei saa ylittää. Millaiset ovat sellaiset vapauden rajat, jotka ovat turvalliset, mutta eivät tukahduta?